Takasta huolehtiminen

Pidämme huolta kengistämme, autoistamme, takoistamme, mutta minkä takia unohdamme pitää huolta muista tärkeistä asioista? Miehenä voin sanoa, että voin helposti käyttää tuntikausia autoni korjailuun ja kiillottamiseen. En tee sitä vain sen takia, että se on mukavaa, vaan myös siksi että tiedän sen lisäävän autoni käyttöikää. Huomattuani eron huollettujen ja laiminlyötyjen asioiden välillä aloin katselemaan myös taloani eri silmällä. Ehkäpä minun pitäisi kohdella muitakin kohteita samalla rakkaudella, jolla kohtelen autoani.

No sillä viikolla päätinkin vaihtaa ilmastoinnin suodattimen, tilkitsin huonot ikkunat ja sitten törmäsinkin jo takkaan. Olimme hankkineet takan yli vuosikymmen sitten Uunisepiltä, kotimaiselta laatuvalmistajalta. Asennuksestaan asti, se on vain seissyt seinustalla tuoden lämpöä ja tunnelmaa jokaiseen iltaamme. On itse asiassa aika harvinaista, että joku asia ei vaadi vuosittaista huoltoa, ja vaikka olinkin tyytyväinen tähän, ajattelin silti edes pestä takan. En halunnut jättää mitään arvailun varaan, joten päätin soittaa Uunisepille. Sain heiltä tarkkoja neuvoja, ja ihminen puhelimessa oli itse asiassa sama asiantuntija, joka asensi takan aikanaan.

Joten kun pääsin puhdistusvaiheeseen, tiesin tarkalleen mitä tehdä ja mitä ei. Ensin pyyhin takan ympäriinsä saippuaisella rätillä ja annoin sen kuivua. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vahvojen puhdistusaineiden käyttö voi vaurioittaa takan pintaa.  Pesun jälkeen takan voi kiillottaa villaisella kankaalla hankaamalla. Villa tekee melkein mistä tahansa pinnasta kiiltävämmän.  Tässä vaiheessa kannattaa takka myös tyhjentää tuhkista ja hangata sisäpinnat puhtaaksi.

On siis todella kannattavaa pitää huolta vanhoista asioista, sillä se säästää tietysti rahaa, mutta säästyt myös uuden tuotteen hankkimisen vaivalta, puhumattakaan tietysti ympäristön säästämisestä. Älä siis ole laiska, vaan pidä huolta omaisuudestasi!